GRUPPEN FYRA

Helsinkiläinen tanssiryhmä Gruppen Fyra on perustettu vuonna 1998. Ryhmä tuottaa vuosittain 1-4 kantaesitystä, jonka lisäksi se tekee tilausteoksia erilaisiin juhlatilaisuuksiin ja kiertää repertuaariohjelmistollaan Suomessa ja ulkomailla (Islannissa ja Norjassa v.2000, Thaimaassa v.2000, Portugalissa v.2003,  Japanissa v.2004,  Virossa v.2006, Venäjällä v.2007-2009, Latviassa v.2011). Ryhmä on tehnyt myös ahkeraa taidekasvatustyötä opettamalla tanssia kouluissa.

Gruppen Fyra on tanssijalähtöinen kollektiivi, joka toimii aktiivisesti tuottaen omia teoksia, mutta myös tilaamalla esityksiä vierailevilta  koreografeilta (mm. Antti Lahti, Sonya Lindfors, Katja-Maria Taavitsainen, Jarkko Mandelin, Nina Hyvärinen). Ryhmän tanssijat ovat teknisesti taitavia ja monipuolisia, ilmaisultaan vahvoja ja rohkeita esiintyjiä.

Ryhmä on leikitellyt popkulttuurin, nykytanssin, kaupallisuuden, huumorin ja tanssiteatterin rajapinnoilla perustamisestaan lähtien, luoden näin  omannäköisen ja persoonallisen tyylinsä.

Ryhmän tavoitteena on edelleen kehittää tanssitaidetta ja herättää keskustelua, luoda uusia työtilaisuuksia niin ryhmän jäsenille kuin muille eri taidealojen toimijoille, etenkin uusille, nuorille tekijöille.

Oman taiteellisen toimintansa lisäksi Gruppen Fyra on järjestänyt Kaktus-tanssifestivaalia vuodesta 2005. Tavoitteena on luoda vaihtoehtoinen festivaalikonsepti, joka tuo yhteen sekä uudet tekijät, että jo paikkansa vakiinnuttaneet tanssitaitelijat ja muut näyttämötaiteen edustajat.

Gruppen Fyraan kuuluvat tanssitaiteen maisterit Tommi Haapaniemi, Virpi Juntti, Pia Liski, Jenni Nikolajeff, tanssitaiteen kandidaatti  Kaisu Hölttä, tanssitaiteen maisteri Lotta Wichmann sekä tuottaja Elisa Saarenketo. Gruppen Fyra toimii itsenäisenä yksikkönä Taideosuuskunta Pielloksen kautta.

Ota yhteyttä >